Mico ei ilmaissut ikävää kertaakaan viime viikolla. Hoitotäti oli aivan ihmeissään joka ikinen päivä, ei tällaisia lapsia kuulemma olekaan! Omituista... Mico vain hymyilee ja juttelee (sitä se tosiaan tekeekin, suu käy koko ajan) ja syö ja leikkii. Ja käy potalla! Niin no tietysti, koska vieressä on kavereita potalla myös. Hienoa ettei tarvitse jättää huutavaa lasta hoitoon, eikä koulupäivän aikana tarvitse murehtia Micon perään, mutta mutta...kun se on äidin oma vauva! Nyyh... Kyllähän se kulta sieltä aina riemuissaan juoksee äitiä vastaan kun menen hakemaan, ja sylistä ei enää haluta pois sitten millään (eikä tarvitsekaan). :) Illat menee ihan hirveän nopeasti ja yritän olla Micon kanssa koko ajan. Koulutehtävät kyllä painaa mielessä niin kauan kunnes saadaan Mico nukkumaan, sitten vasta pääsen niiden kimppuun. Ja niitä riittää. Onneksi isi nukuttaa Micon, niin saan aika paljon lisäaikaa iltaisin. Mammikselle ei olla ehditty kertaakaan viime viikolla, ens viikolla on vähän jo pakkokin, kun pidän siellä alustuksen vauvaviittomista perhekahvilassa. :) Iik! Viime torstaina me kovin oltiin Mammikselle menossa, mutta ei sitten jaksettukaan... enkä ole edes toisten blogeja ehtinyt lueskelemaan...kamalaa!

Viikonloppuna käytiin Kiskossa, kun äidillä alkoi työt Salon uimakoulussa, ja Mico ja isi menivät mammalaan viettämään aikaansa. Mico sai uuden hienon fleece-puvun!

Tänään sitten samalla matkalla käytiin Särkisalossa Micon isofammun luona. Sieltä löytyin ikivanhoja puupalikoita, joillä äitikin on lapsena leikkinyt. Ja niin äiti leikkii nytkin, nostalgiaa. ;)